sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Pesu ja hämmästely

Jarrut ja pesu

Käytin rengasta irti ja totesin että autossa on hyvät jarrupalat. Myös letkut ja nivelet näytti olevan kunnossa.

Sen lisäksi kopistelin pohjaa ja se oli yllättävän hyvässä kunnossa, kuskin kohdalta lattia on vähän pehmeä.



Pesu

Mietittiin siinä sitten että mitähän tälle autolle nyt alkaisi tekemään ja päätettiin pestä se kaverin kanssa.

Hain tökötit ja välineet

Irroitettiin tuo ritilä tuosta pyyhkijöiden alta koska sen alla oli kymmenien vuosien lehdet ja roskat.

Siinä ohessa myös totesimme kaikkien valojen toimivan täydellisesti!




Kokeiltiin höyrypesurin mahtavuutta

Puunataan ja hörytettiin listojen välit



Penkkien pesu onnistui höyryllä mutta kattoverhoilu on homeessa eikä se lähtenyt höyryllä eikä autoglymin sisäpesulla eikä tekstiilien pesuvaahdolla. Mikäs neuvoksi?

Ilta hämärtyi kun saimme lopulta auton pestyä, vahaus jää myöhempään ajankohtaan.

Lopputuloksena totesimme tuolla pimeässä auton olevan puhdas ja sen jälkeen olikin aika lähteä saunaan.

Mietin että autoa voisi käyttää katsastuksessa jolloin saisi kattavan vikalistan.
Kuljettajan puoleinen etulista löytyi kylkeen!



1 kommentti: